Tekstit

Tekninen vika hirviradalla

Kuva
 

Kutsu kevätkokoukseen

Kevätkokous järjestetään tänä vuonna kesäkuun 8. päivänä. Kokouspaikkana on etätyökeskus HUBteekki osoitteessa Keskustie 14. Kokous alkaa klo 18.00. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa esitellään PihtA ry ja Pihtiputaan riistanhoitoyhdistyksen yhteistyössä valmisteleman ympäristölupahankkeen tilannetta ja siihen liittyviä suunnitelmia Pyssylän ampumarata-alueen muutostöistä ja muusta kehittämisestä. Tervetuloa! Hallitus

Haulikon vapaat harjoitukset kesällä 2022

Kuva
 

Ratavaraukset uudistuvat

Kuva
Pyssylän ampumaradan ratavarausten tekeminen helpottuu. Ajanvarauksessa siirrytään käyttämään Calendly -sovellusta, jonka kautta harrastajat voivat entistä kätevämmin varata itselle tai seuralle käyttövuoroja radalle. Sovellus lähettää varauksen tekijälle varaushetkellä vahvistuksen ja muistutuksen 24 tuntia ennen varatun vuoron alkua. Molemmat viestit sisältävät linkin, josta vuoron voi myös itse peruuttaa.  Varauksen voi tehdä kerrallaan yhdestä 2 tunnin perusvuorosta yhdelle lajiradalle . Yli kahden tunnin vuoroista, erityisesti kilpailuista, kursseista ja muista tapahtumista on hyvä ottaa yhteyttä varauskalenterin ylläpitäjiin  Heikki Suvantoon (p. 045 845 9060, hjsuvanto@gmail.com) tai Kari Parkkoseen (p. 040 5549 007, kari.parkkonen1@gmail.com). 

Yleiset haulikon harjoitukset kesällä 2021

Kuva
Kaikille avoimet haulikkoharjoitukset starttaavat Pyssylän ampumaradalla 6.6.! Harjoitukset järjestetään läpi kesän sunnuntaisin klo 12-14. Lisätietoja saa harjoitusten ohjaajalta Reino Koljoselta numerosta 040 5064 968. Tule mukaan valmistautumaan jahtikauteen!

Ammunnan iloa korona-aikaan

Kuva
Uudistuksia sisäampumaradalla Kunnantalon sisäampumarata on kokenut syksyn aikana reilun, käytettävyyttä parantavan päivityksen yhteistyössä Pihtiputaan kunnan kanssa. Muutostöillä on tuotu radalle ampujien käyttöön lisää tilaa ja ampumapaikkoja. Liikkumisen turvallisuutta on parannettu niin, että kulku ovesta tapahtuu jatkossa ampumapaikkojen takana olevan turva-alueen kautta. Valaistuja ilma-aselajeissa käytettäviä ampumapaikkoja on uudistetulla radalla 6 kpl. Samoilta ampumapaikoilta voidaan ampua myös liikkuvaa ilmahirveä, jonka rata on siirretty rullille. Yksi ampumapaikoista on varustettu elektronisella ampumalaitteella. Taululaitteiden ja hirviradan käyttöön käyttöön saat opastusta Hannu Kauppiselta ja Aimo Piispaselta.  Ampumapaikkojen varusteena on ampumatukia,  joilla myös juniorit pääsevät ilmakivääriammunnan makuun. Rataa voidaan käyttää myös harrastus- ja metsästysjousilla harjoitteluun. Jousella ammuttaessa käytetään aina solumuovitaustoja ja taustalle vedetään kaksinkert